Tanssiharrastus aikuisiällä

Muistan katselleeni noin 4-5 -vuotiaana haltioituneena ihaniin hörhelöpukuihin pukeutuneita tanssijanaisia liitelemässä kevyestä pitkin lattiaa tummiin pukeutuneiden pariensa kanssa. Perheen taloudellinen tilanne ei kuitenkaan sallinut harrastuksen aloittamista tuolloin. Kolmekymppisenä pääsin toteuttamaan 4-vuotiaan unelmaa tanssia kilpatansseja.

Ei aivan mun kompetenssialuetta.

Tanssi on ollut elämässäni tuosta hetkestä saakka. Ensin ne oli ne tiukat balettitunnit pliéineen ja arabesqueineen. Inhosin sitä. Balettia siis. Nilkan murtuma 11-vuotiaana katkaisi balettiuran ja tossut lensivät nurkkaan (iloiten) vaihtuen disko- ja showtansseihin sekä kavereiden kesken koreografioiden kehittelemiseen.Tuli esiinnyttyä erinäisissä koulun juhlissa ja tapahtumissa.
Esiintyminen ei koskaan ole ollut minulle ongelma. Ei vaikka olin nuorempana hirmuisen ujo. Olen aina nauttinut olla lavalla tai tanssilattialla. Se tuntuu omalta, tutulta, jopa kodilta.

Parinkympin korvilla löysin ystäväni kautta lava- ja jenkkitanssit. Tuossa vaiheessa tanssitaukoa oli ollut hämmentävät 2 vuotta, koska olin etsinyt sitä omaa lajia.

Muistan vielä ne ensimmäiset tunnit, kun yritin hikipäässä tahkota opettajan tahdin mukaan foksia, ja aina väärällä jalalla. Tuntui, että minulla olisi kaksi vasenta jalkaa. Pari vaihtui ja aina tuli varpaille tai astuin partnerin lapikkaalle. Valssi ja tango sentään sujuivat paremmin. Sitkeästi päätin mennä vielä kolmannen kerran foksin alkeiskurssille. Siellä kohdalleni sattui viejä, joka tiesi, mitä on tekemässä. Ja kuinka ollakaan, kohta tanssin vasenta JA oikeaa käännöstä. Tunsin äärimmäistä onnistumisen tunnetta. Niistä askeleista lähti minun lavatanssitaival. Kiersin lavatansseja ja kisoja välillä Somero – Ylläs. 6 iltaa viikosta tanssikoululla ja viikonloppuisin lavoilla. Oman parin puute hieman haittasi nautintoa, koska ei tiennyt ikinä, millainen viejä sattuu kohdalle. Ajatus kilpatanssista kuitenkin kolkutti takaraivossa.

Päädyin tanssimaan lopulta kilpatansseja vuonna 2007 syksyllä mieheni kanssa. Olimme käyneet lavatanssikursseilla mutta niistä puuttui se jokin. Tuntui, että ei edetty riittävästi, eikä haastetta ollut. Päätin ilmoittaa meidät kilpatanssin alkeisiin. Kävimme satunnaisesti syyskauden. Työmatkat ja mieheni nilkan nyrjähdys toivat 8 viikon tauon harjoituksiin. Tauon jälkeen menimme tunnille ja kuulimme, että oli katselmus (harjoituskisa). Siitä se varsinainen kipinä sitten lähti. Meistä molemmista kuoriutui yllättävän kilpailuhenkisiä ihmisiä, ja laji tempasi mukaansa.

Omaa räpellystä D-luokan puolivälissä. (Kuva: Raimo Korpela)

Nyt on takana kohta 5 vuotta tanssia, 3,5 vuotta kisaamista ja yksi (melkein kaksi) luokkanousu(a) Nykyään valmennan viikoittain mieheni kanssa aikuisten alkeita ja alkeisjatkoa sekä ensimmäistä kilpailevaa luokkaa Tampereella. Valmentaminen on erittäin antoisaa ja valmennettavamme antamat kiitokset ovat parasta palautetta omasta toiminnasta.
Kesällä alkaa uusien kuvioiden opetteleminen ja kohta pääsemmekin kisaamaan siinä ihanassa, rakastamassani lajissa eli 10-tanssissa. Tulee olemaan rankkaa mutta ah, niin ihanaa :D
Harrastamisen iloa kaikille :)

Maanantai -haastetta keskiviikkoon.

Vakituinen lounasseuralaiseni esitti minulle tänään haasteen.
Laita viikonpäivät järjestykseen. Mitä tämä sitten tarkoittaa?
Ilmoitan usein viikon aikana, monesko viikon maanantai on käynnissä.  Silloin on keskelle viikkoa sattunut maanantaiolo.

Kuva demistä

Jokainen tietää sen maanantaiolon. Kun väsyttää, unettaa ja on tylsä olo. Kun toivoo, että olisi vielä/jo viikonloppu ja voisi tehdä mitä haluaa. Kun työtehtävät tuntuvat tylsältä puurtamiselta ja hyppääminen Karibialle vievään lentokoneeseen houkuttaa enemmän kuin koskaan. Kun joutuu aamulla lähtemään töihin ilman aamupalaa, koska ei ole käynyt kaupassa vkonloppuna. Kun haikailee lottovoiton perään ja ostaa jotain kivaa, vain sen takia, että mieli paranisi. Kun vaan toivoo jotain muutosta elämäänsä...
Rehellisesti sanottuna, minulla on ollut maanantaiolo jo lähes vuoden ajan... pieniä pätkiä lukuunottamatta. Iloa vuoden aikana ovat tuottaneet muutamat työkaverit, erityisen onnistuneet tanssitunnit, kollegoiden tapaaminen ja kissat.

Mutta siihen viikonpäivien järjestämiseen. Ykköspaikan vie niukalti, joskin yllättäen, tiistai!. Tiistai on jotenkin vaan niin järjettömän pitkä päivä. Yleensä se on palavereilla täytetty (Sanulle kiitokset palaverimäärittelystä ;) ) ja treenitkin on vasta myöhään illalla.
Kakkosena tulee ystävämme maanantai. Ajatukset viipyilevät vielä viikonlopun kivoissa tekemisissä ja pitkissä aamu-unissa. Maanantai iskee kuin tuhat volttia ja suoraan päin naamaa. Tähänkin päivään kuuluvat olennaisesti aiemmin mainitut palaverit. Maanantain nostaa kakkossijalle kuitenkin illan lattaritunnit.
Kolmantena on torstai. Varsinainen kiusanhenki tuo torstai. Ei aivan viikonloppu, mutta ei alkuviikkokaan. Ärsyttävää. Myös palavereiden luvattu päivä. Päivää ei paranna tällä hetkellä tanssikaan, koska kyseessä on Balanssin 1h lat + 1h vak practiseksi kutsutut treenit, joiden toteutus on.. noh, maanantai luokkaa. Neljännellä sijalla on keskiviikko. Keskiviikkoa lieventää se, että se on "pikkulauantai". Baariin pääsee, jos haluaa, ilman ihmettelyitä.
Viidenneksi kamalin päivä (vai onko se kolmanneksi paras?) on sunnuntai. 4h autossa istumista ja nurkan takana kärkkyvä maanantai kumoavat tehokkaasti ne kivat asiat sunnuntaissa. Sunnuntai on täynnä tanssia ja kavereita mutta ne eivät aivan riitä.
Perjantai ja lauantai kisaavat kovasti viikon parhaan päivän tittelistä, mutta voiton nappaa lauantai. Lauantaina ei ole töitä. Sen voi aikatauluttaa niinkuin haluaa ja voi tehdä mitä haluaa. Saa nukkua pitkään tai olla nukkumatta.
Perjantai on kiva myös, koska edessä on kaksi päivää viikonloppua. Perjantai on näin varttuneemmalla iällä se bilepäivä. Ei puhettakaan, että voisi enää lauantai tumuja ottaa :D. Siitähän kärsii vielä maanantaina ja sekös vahvistaa maanantaioloa!
Disclaimerina voin sanoa, että mikä tahansa päivä voi olla maanantai, jos se vaan menee sellaiseksi.
Myös se lauantai.
Otan päivien painoarvoon kantaa joskus toiste. Karvinen sanoo sen parhaiten ;)

Kuvat google kuvahaulla.

Aikuistuminen

Sain tänään ilahduttavia uutisia rapakon takaa. Jälleen yksi ystävistäni on alkanut keskikehonrakentajaksi ja aikoo haljeta tammikuussa. Olen niin onnellinen heidän puolestaan, että melkein halkean :)

Tämä kuitenkin saa minut miettimään aikuistumista. Missä välissä niistä viidestä (piinaavasta) fuksitytöstä tuli perheenäitejä, diplomi-insinöörejä tai maistereita, ammattilaisia, naimisissa olevia, valmentajia, asunnon omistajia, viiniä siemailevia aikuisia? Enää ei etsitä pitkäripaisesta sitä halvinta juomaa, vaan tehdään viini vertailuita ja valitaan viini ruuan mukaan. Päivät täyttyvät toimistilla istumisesta, projekteista, hankkeista, kokouksista,  työmatkoista, tuntikirjauksista, wordista, excelistä, vapaa-ajan haaveilusta, oikeista harrastuksista (joista maksetaan jollekin suuriakin summia), sähköpostin lukemista ja siihen vastaamisesta.

Mihin ovat kadonneet teekkarihaalarit, "ootko YKSIN kotona" -tiedustelut, valvotut yöt teekkarisaunalla, tuntikausien valmistautumiset vuosijuhlille, seuraavan vuosijuhlien pukutuskailut, maailmanparantamiskeskustelut, tuskaiset fysiikan luennot, koodaaminen yöllä mikroluokassa, excut, TiTe-survivors, Neon2:sen hoilaaminen automatkoilla? Onko ne haudattu muistojen laatikkoon ullakolle tai varastoon vai syvälle muistoihin? Haalari annettu pikkuveljelle autonkorjausvaatteeksi? Fysiikat suoritettu ja paperit saatu? Löydetty se jokin, joka on rauhoittanut viisi levotonta sielua?

Bommaripohjilla nion 2004?

Onko sisällämme vielä se lievästi hämmentynyt fuksityttö, joka hieman pelkäsi uutta maailmaa, ajatteli kauhulla tulevia opintoja, nautti bilettämisestä ja ystävien seurasta? Vai onko aikuisuus tullut ja syrjäyttänyt sen.  Kokemusta, niin hyvässä kuin huonossakin, tuli kartutettua opiskeluaikana niin työelämästä kuin parisuhteista, mitään katumatta ja ketään syyttämättä. Ihastumiset, rakastumiset, erot, riidat, pettämiset jaettiin. Miehet vaihtui mutta ystävyys säilyi. Säilyikö se? Ei samanlaisena.

Kenelläkään ei tainnut olla selviä suunnitelmia elämänsä suhteen. Jos oli, haluaisin tietää, onko elämä mennyt niin kuin suunnittelit? Minulla ei mennyt. Ei sinnepäinkään :D Ja hyvä niin. Joskus tarvitaan se täysin ulkopuolinen taho, joka ravistelee pois vanhasta ja opitusta. Siitä, mikä ahdistaa, vaikka et sitä täysin tiedosta. On vain "huono olo" ilman syytä.

Terhi 1995 syksyllä

Kauhulla katselen nykynuoria, joilla on niin käsittämättömän kiire leikkiä aikuista. Tuskin kukaan nykyajan 13-vuotias enää leikkii barbeilla (onko niitä enää?), tai suostuu pitämään äidin tekemiä vaatteita. Olen onnellinen, että olen saanut olla lapsi ja nuori, silloin kun on ollut siihen aika. Mutta olenko kuitenkaan vielä(kään) täysin aikuinen?
Onko aikuisuuden merkki se, että yökkää haistaessaan makeaa siideriä ja valitsee mieluummin viinin tai rommin? Tai se, että on naimisissa pankin kanssa seuraavan 20 vuotta? Omakotitalosta haaveilu, sisustaminen muutenkin kuin sukulaisilta saaduilla huonekaluilla, lemmikkieläimen hoitaminen, painosta stressaaminen, yllättävien ystävien löytäminen töistä tai harrastuksista? Jos on, niin silloin voin sanoa, että olen aikuistunut. Kamalaa.

Tunnen itseni edelleen noin 25-vuotiaaksi. Toisaalta viimeiset 10 vuotta ovat menneet niin siivillä, että en ole oikein ehtinyt edes hengittää. Tuntuu kuin mitään ei olisi saanut aikaan tai mitään ei olisi tapahtunut noina vuosina. Mutta kuitenkin on tapahtunut vaikka mitä. Olen valmistunut, saanut töitä, irtisanoutunut, matkustanut töiden vuoksi, sairastunut pysyvästi, ollut lomautettuna, saanut potkut, mennyt naimisiin, hankkinut karvaista perheenlisäystä, ostanut asunnon ja niin edelleen.

1.8.2009 <3

Vaikka maailma tuntuisi pysähtyvän tiettyyn ikään, ja mikään ei mielestäsi ole elämässäsi muuttunut. Pysähdy hetkeksi ja mieti viimeistä kymmentä vuotta. Onko todella niin, ettei mikään ole muuttunut? Jos et ole onnellinen, mieti, missä tilanteessa olet viimeksi ollut onnellinen? Ehkä sieltä löytyy vastaus.

Neon 2:sen sanoin:
..Ei elämää liikaa suunnitella saa
antaa sen mennä vain painollaan
jos vielä joskus tavataan – hyvä niin
jos ei – lakki päähän ja näkemiin...

CopyCat

Härskisti nappaan tämän idean Nelliinalta.
Tapani mukaan, en jaksa keksiä pyörää uudelleen :D

Eli  100 turhaa tietoa minusta:
Tuttu 100 asiaa listattuna, alanko sittenkin lämmetä listojen tekemiselle?

1. Inhoan talvea, sen pimeyttä ja kylmyyttä. Minusta aurinkoinen pakkaspäivä ei ole upea ja mahtava, vaan toivon pilkahdus tulevasta keväästä.
2. En pidä McDonaldsin ruuista, enkä käy siellä syömässä, mikäli se vain on mahdollista välttää.
3. Mielestäni Wordpress -blogipohja olisi luotettavin ja hienoin, mutta en osaa käyttää sitä.
4. Turhaannun huonosta käyttäjäkokemuksesta ja minulla on kimalaisen hermot, jos en saa jotain sivustoa tai laitetta toimimaan
5. Muutto Nummelaan tuntuu nyt isolta virheeltä, vaikka junamatkailu Tre-Hki välillä ahdisti, ja lujaa, talvella.
6. Kaipaan ajoittain takaisin Tampereelle niin, että tekee kipeää. Tämä on omituista, koska en yleensä kiinny mihinkään paikkaan.
7. Välttelen puhelimessa asiointia. Hoidan asiani mieluummin kasvokkain tai meilillä. En tiedä, miksi.
8. Rakastan sinivalkoista kissaani enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa. Antaisin oman henkeni tuon pikkuneitokaisen edestä, jos tarve vaatisi ja se olisi mahdollista.
9. Pidän matkapuhelimista. Erityisesti Nokian valmistamista. En ole oppinut yrityksistä huolimatta koskaan käyttämään iPhonea tai SonyEricssonia. Samsung oli jees.
10. Pidän koirien hajua ajoittain kuvottavana. (Poikkeuksia on kaveripiirillä onneksi useita)
11. Rakastan hömppäkomedioita
12. Olen erittäin herkkä sisäilman epäpuhtauksille ja homeitiöille.
13. Hikoilen todella paljon nykyään.
14. Olen todella hidas kävelemään
15. Miellän 1000m pidemmäksi matkaksi kuin 1 kilometrin.
16. Olen asunut mummolassa mummuni ja äitini kanssa yli kymmenen vuotta elämästäni
17. Pidän isoisääni enemmän isänä kuin biologista isääni
18. Silti tunnen olevani isän tyttö, vaikka emme juuri ole  yhteydessä
19. Puolipitkäkarvaisen kissan pennut ovat hurmaavinta mitä tiedän.
20. Teen listoja, mutta en useinkaan niitä noudata. Paitsi matkalle lähtiessä.
21. Rakastan kirjoittamista, joten sen vuoksi perustin tämän blogin, jotta voin kanavoida jonnekin kirjoitusvimmani.
22. Miehelläni on pikkupoikamainen tapa jäädä haaveilemaan kesken ruokailun.
23. Pääasiassa rakastan tuota tapaa, mutta joskus se ärsyttää suunnattomasti.
24. Minulla ei ole koskaan ollut pitkätukkaista poikaystävää, enkä pidä pitkätukkaisia miehiä viehättävänä.
25. Tällä hetkellä odotan kovasti ensi viikolla alkavaa lomaa
26. Minulla on vain muutama todella hyvä ystävä.Kaksi parhainta ystävääni asuvat kaukana
27. Pidän lentoasemien tunnelmasta.
28. Minulla ei ole yhtään sellaista lapsuuden ystävää, jonka kanssa olisin edelleen tekemisissä.
29. Olen ollut koulukiusattu yläasteella.
30. Kaipaan edelleen lukioaikaa ja sen rentoutta.
31. Toivon usein, että olisin taas 15-vuotias mutta tietäisin joitain niistä asioista, joita nyt tiedän.
32. Yritän epätoivoisesti kasvattaa kynsiäni pidemmäksi.
33. Luen päivittäin noin kahtakymmentä eri blogia.
34. Kinkku laitetaan leivälle ennen juustoa. Piste. (ei salaattia mun leipään kiitos)
35. En syö juurikaan leipää. En ole koskaan pitänyt leivästä.En ole koskaan juurikaan pitänyt myöskään perunasta tai riisistä.
36. Olen kerran palauttanut ruuan takaisin keittiöön ravintolassa.
37. Voisin syödä naudan sisäfilettä aina, kunhan tarjolla on itse tekemääni kerma-smetana-pippuri -kastiketta.
38. Rakastan leipomista. Mutta en tee sitä kovinkaan usein.
39. Minulla on äärimmäisen huono nimimuisti.Mikä on tietenkin hyväksi, kun valmentaa kilpatanssia ja pitäis muistaa parien nimet.
40. Yritän hidastella työssäni tänään, että huomisellekin riittää tekemistä.
41. Saan auringosta helposti aurinkoihottumaa, jos käytän aurinkovoiteita. Ilman voiteita en saa, mutta palan noin parissa tunnissa.
42. Fazerin makeiset ovat parempia kuin Halvan.
43. Työpaikkani vieressä on Halvan tehtaanmyymälä, joten on hyvä, etten pidä heidän tuotteistaan.
44. En voi ymmärtää, miksi jotkut edelleen päästävät kissansa ulkoilemaan vapaana.
45. En ymmärrä myöskään eläimiin kohdistuvia julmuuksia.
46. En hyväksy turkistarhaiskuja, koska ne eläimet eivät enää luonnossa pärjää ja turkistarhaajan elinkeino kärsii. En kuitenkaan hyväksy turkistarhausta nykyisellään.
47. Kuuntelen mielelläni suomipoppia ja iskelmää.
48. Fanitin peruskouluikäisenä Dingoa, Bogart Co;ta ja Neon 2:sta sekä Hausmyllyä ja Raptoria.
49. Osaan edelleen Neon 2:sen biisien sanoja ulkoa, kuinka säälittävää :D
50. Halusin 4 -vuotiaana kiihkeästi kilpatanssijaksi ja harrastamaan lajia. Sen sijaan äiti laittoi minut balettiin.
51. Inhosin balettia.
52. Toteutin 4 -vuotiaan Terhin toiveen joitain vuosia sitten, ja nautin edelleen lähes joka sekunnista. Niistäkin, jotka tuntuvat helvetille kunnon treenin vuoksi.
53. Olen äitini ainoa lapsi ja isäni vanhin, sekä ainoa tyttö.
54. Sairastan kahta kroonista sairautta, jotka eivät parane ja jotka vaativat jatkuvan lääkityksen, ja tuovat haasteita elämääni.
55. Johtuen toisesta sairaudesta kamppailen painoni kanssa.
56. Elämäni parhaimpia hetkiä oli, kun sain lopettaa kortisonilääkityksen.
57. Inhoan verilättyjä ylikaiken. Voin fyysisesti pahoin niiden hajusta ja saan yleensä myös päänsäryn siitä. Sama pätee rössypottuihin ja mustaan makkaraan.
58. Puhun vieläkin Oulun murteella, kun olen siellä. Jalasjärvellä ollessa murre muuttuu etelä-pohojammaan murteheksi.
59. En yleisesti ottaen pidä pienistä lapsista. Joitain poikkeuksia kuitenkin on.
60. Olen aivan toivoton tuhlari.
61. Rakastan salmiakkia ja olin todella, todella surullinen ja pettynyt, kun sain Fazerilta tiedon, että merkkareiden koostumusta on muutettu pysyvästi lakumaisempaan suuntaan.
62. Tekisin melkein mitä vaan, että saisin laatikollisen vanhan ajan merkkareita.
63. En usko, että olen vieläkään oikealla alalla.
64. Poden kroonista matkakuumetta. (Tämä ei ole toinen edellämainituista kroonisista sairauksista)
65. Huomasin hämmentyneenä, että en voisi enää muuttaa takaisin Tampereen itäpuolelle, kun olen nyt länsipuolella asunut. Ennen nauroin tamperelaisille, jotka sanoivat näin.
66. Olen ollut lukutoukka siitä saakka, kun opin lukemaan.
67. Olen lukenut melko varmasti kaikki Muhoksen kunnankirjaston jokseenkin luettavat kirjat
68. Toimistossani on aina kuuma, koska ilmastointia pidetään pienellä, ettei iäkkäämmät pääse valittamaan vedosta.
69. Lainaan edelleen kirjoja lastenosastolta.
70. Minulta puuttuu myös(lähes kokonaan) ns. naisen logiikka. En myöskään jaksa millään analysoida jonkun miehen sanomisia jollekin naiselle.
71. Työskentelen mieluummin miesvaltaisessa työpaikassa, kuin naisvaltaisessa (liekö syy edeltävässä kommentissa)
72. Kerran kolmessa kuukaudessa raivoan edellisen puolen vuoden taakat mielestäni.
73. Olen käynyt Pyhäsalmen kaivoksessa, enkä ikinä ole ollut niin kauhuissani kuin silloin, mennessä hissillä alas.
74. Kuuntelen radiota niin paljon, etten viitsi ostaa juurikaan levyjä
75. En ole maailman järjestelmällisin ihminen, vaikka toivoisin, että olisin edes vähän.
76. Tiedän muutamasta sairaudesta enemmän kuin keskiverto yleislääkäri.
77. Lääketiede kiinnostaa minua mutta ei niin paljon, että haluaisin lukea lääkäriksi
78. Tiedän paljosta vähän mutta en juuri mistään paljoa.
79. Lempiaineeni koulussa oli kuvaamataito.
80. En osaa sanoa lempiruokaani. Se vaihtelee päivittäin.
81. Olen tottunut kantamaan mukanani kahta kännykkää. Toinen työpuhelin ja toinen oma.
82. Mieheni Kari on pitkäaikaisin parisuhteeni. Kohta 8 vuotta.
83. En osaa koodata, vaikka minun pitäisi osata. Saan tehtyä juuri pseudokoodin, mutta sen kääntäminen jollekin ohjelmointikielelle tuottaa minussa suurta turhautumista ja ahdistusta.
84. Piirtelen palavereissa, jotta pystyn keskittymään puheen kuuntelemiseen. Lienee seurausta siitä, että tein paljon muistiinpanoja opiskeluaikana.
85. Lennän ensi viikolla Ouluun
86. Olen ollut töissä joka kesä siitä saakka, kun täytin 14 vuotta. Poislukien kesät 1999 ja 2000. Minulla ei silti ole säästöjä :D
87. Kyllästyn todella helposti.
88. Pelkään käärmeitä ja inhoan hämähäkkejä.
89. Haaveilen omasta talosta.
90. Luen parhaillaan Harry Potter -kirjoja englanniksi kolmatta kertaa.
91. Saatan lukea kirjan, josta pidän, useita kertoja ilman, että kyllästyn
92. Ostan itselleni ne kirjat, joista olen eniten pitänyt.
93. Olen käynyt festareilla mutta en voi ymmärtää festarielämää.
94. Kauhukseni mielestäni paras bilemielenkohotus -musiikki luokitellaan Eurodanceksi.
95. Paras alkoholijuoma on rommikola. Mutta ei mistä tahansa rommista, vaan SantaMariasta tehty.
96. En ymmärrä hirviömorsiamia tai ylipäätään häästressiä.
97. En ole vielä nähnyt kaunista tatuointia. Mielenkiintoisia ja näyttäviä kylläkin.
98. Olen tänä kesänä polttanut otsani jo kahdesti.
99. Rakastan kenkiä, mutta en uskalla käyttää lempikenkiäni, koska pelkään, että ne kuluvat.
100. Viimeistä viedään...Tänään tuntuu olevan taas sellainen päivä, etten saa mitään tähdellistä aikaiseksi. Minulla näitä on melko usein, ja se vaivaa minua.

EDIT: Piti lisätä vielä pari, kun tuli mieleen.

+101. Kannan edelleen mukanani paperikalenteria. Olen säästänyt kaikki kalenterini lukioajoista lähtien.
+102. Inhoan muuttamista
+103. Mietin vakiopukuni korjauttamista. Tämä vaatisi sen, että soitan puvun tekijälle ja tilaan lisäksi Englannista siihen tarvikkeet.
+104. Makuuni on parempi kuin Filmtown
+105. Kyynelehdin nykyään herkemmin kuin 10 vuotta sitten

Alku

Jostain on aloitettava.

Namnam <3

Tiedättekö sen tunteen, kun olet tuijottanut työpöytäsi takana olevaa organisaatiokaaviota tiistaiaamuna mielestäsi ainakin vartin ja huomaat, että aika on tuolloin juossut peräti minuutin? Tai olet mielestäsi kirjoittanut vaadittua dokumenttia ainakin kaksi tuntia, huomataksesi, että viisarit kellossa ovat liikahtaneet peräti 10 minuuttia?  Minä tiedän. Se on niitä päiviä, jolloin minuutti tuntuu tunnilta ja työpäivä vuosikymmeneltä. Mikään ei etene, vaikka mielestäsi ole tehnyt puolet koko viikon töistä. Ei ihme, että ihminen vanhenee ja tulee vatsahaava, stressi ja uupumusoireyhtymä.

Kesästä haaveillen

Tekemättömien töiden pino hautaa alleen sen ihanan toiveen lähteä aikaisemmin töistä lämmittämään varpaita kesäauringossa. Ikäänkuin aurinkoa riittäisi loputtomiin ja kaikille aina vaan, koko kesän ajan. Ei muuten riitä, nih! Tekemättömät työt eivät myös muista niitä lokakuun loskakelejä eikä masentavaa marraskuuta, jolloin tarvotaan polvia myöten loskassa sukat märkänä ja taistellaan orastavaa päänsärkyä vastaan muistamattakaan kesää ja lämpöä. Paperikasa työpöydän laidalla on julmuuden huippu. Se vaatii, se käskee ja pakottaa. Istumaan jääkylmäksi viilennetyssä toimistossa, jossa tarvitsisi ne kirotut villasukat ja shaalin, ettei palelisi huulet sinisenä.
Kesä on loma-aikaa mutta mihin riittää 4 viikkoa lomaa! Voisin aivan helposti viettää opettajien lomat ja tehdä näitä toimistohommia lukukauden verran. Kesällä kuuluu lomailla ja nauttia ihanasta ilmasta. Minun lomallani EI saa sataa, sillä silloin se on lokakuu. Lomallani PITÄÄ paistaa aurinko, olla lämmintä ja kesä.

Jonkun mielestä kaunista. Minusta masentavaa

En tiedä mitään masentavampaa kuin marras-joulukuun vaihde. Se vuodenaika, jolloin ei ole valoa eikä lämpöä. Pitää kiskoa ylle ne mummon joululahjaksi antamat, pitkät kalsarit ja laittaa jalkoihin sukat (mielellään kahdet), puhumattakaan piposta, lapasista ja talvitakista.En voi sietää villapaitoja ja pooloja. Pimeä on hienoa, jos sen jälkeen on valoisaa. Ei siis harmaata, ilman aurinkoa.

Olen kesän lapsi. Syntynyt kesän ensimmäisenä liputuspäivänä 27 asteen helteeseen. Kuinka siis millään voisin pitää pimeästä ja kylmästä? Ensimmäinen kommenttini lumesta yksivuotiaana oli "hyi, kakkaa". En ole tuota mielipidettä vaihtanut näin 34 vuoden jälkeen. Inhoan kylmää. Saan siitä ihottumaa ja näppyjä. Kerään kaikki flunssapöpöt ja nuhakuumeet. Ymmärrän kyllä ihmisiä, jotka eivät lämmöstä välitä mutta en niitä, jotka pitävät marraskuusta. Oikeasti? What's the point? (Kynttilät ei ole syy)

Hellettä ja aurinkoa, kiitos

Rakkainta vuodenaikaa minulle on alkukesä. Vihreää joka puolella ja ihania tuoksuja. Hieman vielä kirpeitä iltoja mutta mikä vapaus! Ei sukkia, ei sukkahousuja, ei hiostavia vaatekerroksia sisällä, jotta tarkenisi ulkona. Masennus iskee voimalla heti, kun näen ensimmäiset tuleentuleet pellot ja keltaisen viljan. Syksy on kohta.  Kesään kuuluu tapahtumat, terassit, varvassandaalit, kesämekot, shortsit, korkokengät, kylmä kuohuviini, mansikat, raparperipiirakka, grillaaminen, aurinko ja lämpö. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Tästä piti tulla synkistelypostaus ajan hitaasta kulusta töitä tehdessä mutta se lähes kääntyikin  kesän ylistykseksi. Ehkä on vielä toivoa tällä pessimistillä.

ps. hyvä postaus, kun en ottanut kantaa muotiin, enkä kissoihin. Ehkä myöhemmin sitten.